Lintuja voi havaita missä tahansa ja milloin tahansa. Silti toiset kohteet keräävät niitä muita enemmän, toisilta paikoilta taas muutto soljuu ohi viereistä massiivisemmin. Tältä sivulta pääset tutustumaan EKLY:n alueen kuntien lintupaikkoihin.
Karttapisteitä klikkaamalla saat esiin paikan nimen ja voit mm. siirtyä reittiohjehakuun. Pystyt myös liikkumaan kartalla joko hiirellä ”tarttumalla ja vetämällä” tai yläkulman nuolinäppäimillä.
Imatra
Imatra on alueellisesti pieni kunta, jonka vesialueet – Saimaa, Immalanjärvi ja Vuoksi – muodostavat raamit retkeilylle.
Tutustu Imatran lintupaikkoihin »
Lappeenranta
Lappeenrannan alue on laaja ja siihen kuuluu monta hyvää lintupaikkaa. Lappeenrannassa onkin nähty EK:n kunnista eniten lintulajeja.
Tutustu Lappeenrannan lintupaikkoihin »
Lemi
Lemi on yksi maakunnan vähiten retkeillyistä kunnista, jossa uusia alueita riittää ”valloitettavaksi”.
Tutustu Lemin lintupaikkoihin »
Luumäki
Luumäen linnusto ja maasto on monipuolista, mutta retkeilijöitä on vähän. Laajat peltoalueet, metsät ja lammet sekä mm. syksyisen arktikan muuttolinja Saimaalta Kivijärvelle tarjoavat katseltavaa yllin kyllin.
Tutustu Luumäen lintupaikkoihin »
Parikkala
Parikkala tunnetaan rehevistä lintujärvistään. Alueen monipuolinen linnusto ja kunnan vetonaulaksi muodostunut Siikalahti ovat lintuharrastajalle herkkua.
Tutustu Parikkalan lintupaikkoihin »
Rautjärvi
Simpelejärvi ja Kokkolanjoki sekä rajaseudun pellot pitävät huolen rautjärveläisten lintumaastojen monipuolisuudesta. Laatokan ja suomalaisten suurten järvien selät ohjaavat muuttoa suoraan Rautjärven ylle.
Tutustu Rautjärven lintupaikkoihin »
Ruokolahti
Ruokolahti on pinta-alaltaan suuri, mutta melko vähän retkeilty kunta. Saimaan välitön läheisyys yhdessä mm. saarien, pikkujärvien ja vaikkapa Utulan peltojen alueiden kanssa tarjoavat kuitenkin paljon nähtävää.
Tutustu Ruokolahden lintupaikkoihin »
Savitaipale
Yhdessä Luumäen kanssa E-K:n läntisimpiä retkeilyalueita edustavan Savitaipaleen helmi on Lavikanlahti, joka yhdessä Kuolimon kanssa muodostaa kunnan ”kovan kaksikon”.
Tutustu Savitaipaleen lintupaikkoihin »
Taipalsaari
Taipalsaaren muuttolintumekka – Kyläniemi – vetää pikkulintumuuton luvuissa vertoja etelärannikon kovimmille kohteille. Suur-Saimaan selät puolestaan houkuttelevat mm. arktisia siivekkäitä.
Tutustu Taipalsaaren lintupaikkoihin »
Myös Suomenniemen kunta kuuluu EKLY:n alueeseen vuoden 2012 loppuun asti. Vuoden 2013 alusta se liittyi Mikkeliin ja siten Etelä-Savon lintuharrastajat Oriolus ry:n toimialueeseen. Suomenniemi oli vuosien varrella EKLY:n alueen vähiten retkeilty kunta.