Mitä teen, jos löydän loukkaantuneen linnun?

Lain mukaan sairasta, vahingoittunutta tai muutoin avuttomassa tilassa olevaa luonnonvaraista eläintä on pyrittävä auttamaan. Jos eläin on kuitenkin sellaisessa tilassa, että sen hengissä pitäminen on ilmeistä julmuutta sitä kohtaan, eläin on lopetettava tai on huolehdittava siitä, että se lopetetaan.

PERUSOHJEET LENTOKYVYTTÖMÄN LINNUN LÖYTÄJÄLLE

  1. Selvitä onko lintu todellakin lentokyvytön tai muuten hädässä. Jotkut lintuyksilöt ovat poikkeuksellisen pelkäämättömiä ja lähtevät lentoon vasta aivan ihmisen jaloista. Kesällä luonnossa on paljon lentokyvyttömiä poikasia, joihin ei pääsääntöisesti tule koskea (ks. kohta 4). Jos täysikasvuiseksi arvioimasi lintu ei selvästi näytä loukkaantuneelta, lähesty sitä varovasti ja katso päästääkö se kosketusetäisyydelle.
  2. Usein parasta on ruokkia lintua sille paikalle, mistä se löydettiin. Linnun kiinniottaminen ja kuljetus aiheuttaa sille stressin, josta jo valmiiksi heikossa kunnossa oleva lintu ei välttämättä selviä. Kiinniottaminen ja hoitoon kuljetus ovat siksi viimeisiä auttamiskeinoja. Katso kuitenkin, ettei lintuun kohdistu löytöpaikalla välitöntä vaaraa. Tietoja eri lintulajeille sopivasta ravinnosta voi kysellä lintuhoitoloista ks. kohta 9.
  3. Voimaperäisillä auttamistoimilla (kiinniotto, tarhaus, lopetus jne.) ei useinkaan ole erityinen kiire. Monesti on parempi ensin seurata linnun tilan kehitystä ilman, että siihen koskee.
  4. Kesällä poikasaikaan tulee lentokyvyttömien lintujen suhteen olla erityisen varovainen. Suurin osa lentokyvyttömistä linnuista on silloin poikasia. Yleisohjeena voidaan sanoa, ettei linnunpoikasia kannata lähestyä tai yrittää auttaa, ellei niihin ei kohdistu ilmeistä varaa. Monet maassa olevat linnunpoikaset vaikuttavat avuttomilta, mutta tavallisesti niillä ei ole varsinaista hätää. Niiden emot vartioivat niitä lähistöltä. Yksinäisen linnunpoikasen luota onkin parempi siirtyä nopeasti kauemmas, jotta emot uskaltavat tulla ruokkimaan ja lämmittämään sitä. On kuitenkin yksi poikkeus: tervapääsky. Maahan joutunut tervapääskyn poikanen ei selviä ilman ihmisen apua ja se tulisikin aina ottaa esimerkiksi kannelliseen pahvilaatikkoon ja soittaa apua Kaakkois-Suomen eläinsuojeluyhdistys Virve Haiko 050 555 1466.
  5. Ikkunaan tai autoon törmänneet linnut toipuvat usein itsestään. Ellei linnuissa ole näkyviä vammoja, ne ovat voineet saada vain lievän aivotärähdyksen. Tällaiset tapaukset voi hoitaa pitämällä niitä muutama tunti tai yön yli pimeässä pahvilaatikossa toipumassa, jonka jälkeen lintu yleensä pyrähtää laatikosta pirteänä lentoon. Toipumispaikka voi olla huoneenlämpöinen tai hieman tätä viileämpi.
  6. Joitakin lintuja ei voi auttaa. Esimerkiksi sähköjohtoon lentäneen ja siipensä vakavasti loukanneen joutsenen tai tautien vaivaamaan syksyisen nuoren lokin tilanne on kokemusten mukaan toivoton. Tällaiset tapaukset on armeliaampaa lopettaa.
  7. Toimintaohjeita ja apua löytyy myös Kaakkoi-Suomen eläinsuojeluyhdistyksen sivuilta
  8. Jos loukkaantuneiden tai hädänalaisten lintujen kiinniotossa tarvitaan apua,  paikallinen palo- tai pelastuslaitos auttaa resurssiensa mukaan.
  9. Voit myös olla yhteydessä:Pyhtään lintuhoitola
    040 518 8976
    www.pyhtaanlintuhoitola.fi
    Pyhtään lintuhoitolan facebook-sivut: https://www.facebook.com/lintuhoitola/

    Heinolan lintutarha
    Päivystys 050 595 1416
    Aukioloaikoina myös 050 595 1415
    Aukioloajat (1.8. – 30.4.)
    ma-to 7.00 -16.00
    pe-su 7.00 -14.00
    Kesäkausi (1.5. – 31.7.)
    ma-pe 10.00 -18.00
    la-su 10.00 -16.00

    Heinolan lintutarhan kotisivut: http://www.heinolanlintutarha.fi

 

 

 

Ylös