
Kiuru (Alauda arvensis) saapui Lappeenrantaan 25.2.2015. Kuvan lintu ei liity tapaukseen – muutoin kuin lajin osalta.
Jo muutama viikko sitten saapuneet harmaalokit lienevät olleet ensimmäisiä Etelä-Karjalaan saapuneita muuttolintuja tänä vuonna. Paremmin kevään tuojana tunnetaan kuitenkin kiuru, josta tehtiin vuoden ensimmäinen havainto maakunnassa tänään 25.2., kun yksinäinen lintu muutti pohjoiseen Lappeenrannan Joutsenossa – havainnoijan mukaan ”iloisesti lirkutellen”.
Toinen kevään ensimmäisiin muuttajiin kuuluvista lajeista, pulmunen, havaittiin samana päivänä Lappeenrannan Kaukaanselän tuntumassa kulkevalla patotiellä.
Kevät on alkanut kuluvana vuonna varsin aikaisin, ja etelärannikolle ovat jo saapuneet mm. ensimmäiset töyhtöhyypät, uuttukyyhkyt ja merihanhet. Tiira-lintutietopalvelun mukaan Etelä-Karjalassa on tänä vuonna tavattu 81 lintulajia (25.2.2015).