Siikalahden yössä riitti kuunneltavaa ja katsottavaa

Siikalahden patotien lintulavalta kuunneltiin mm. harvinaista ruokosirkkalintua (Locustella luscinioides). © Juha Juuti.

Perjantai-ilta 31.5.2013 Parikkalan Siikalahdella oli aurinkoinen, lämmin ja tyyni. EKLY:n ja ISLY:n yölaulajaretkellä oli 35 osanottajaa eri puolilta Etelä-Karjalaa, Vihdistä ja Ylämyllyltä ja olosuhteet kohdallaan. Heti patotien lintulavaa kohti kuljettaessa kuultiin monelle uuden lajin, ruokosirkkalinnun, sirinää tien pohjoispuolelta ja vastakkaiselta suunnalta luhtakanan huutelua. Kaulushaikaran puhaltelua kuului monelta suunnalta, myöhemmin yöllä nähtiin kaksi haikaraa lennossa. Lue lisää »

Tornien taiston maakuntavoitto Parikkalaan

BirdLife Suomen Tornien taisto -tapahtuma järjestettiin viime lauantaina jo 20. kerran. Tapahtumaan osallistuttiin ennätyksellisesti 335 lintutornissa ympäri maan. Eniten lajeja, 115, havaittiin Hangon Uddskatanilla, Hankoniemen kärjessä toimivalla lintuasemalla. Lue lisää »

Imatran taajamalintulaskennassa ennätysmäärä lintuja

urpiainen Carduelis flammea

Urpiainen (Carduelis flammea) esiintyi laskennassa runsaana.

Imatran kahdeksas taajamalintulaskenta pidettiin 19.1.2013 varsin kylmissä, mutta muuten hyvissä laskentaoloissa. Yhdeksällä lohkolla oli kaikkiaan 18 laskijaa. Tällä kertaa havaittiin 45 maalintulajia ja yhteisyksilömäärässä saatiin uusi ennätys. Lue lisää »