Pikkutikka on vuoden lintu 2021

Pikkutikkakoiras (Dendrocopos minor) © Micha Fager

BirdLifen vuoden lintu 2021 on pikkutikka. Vuoden lintu -hankkeen tavoitteena on paitsi herättää keskustelua pikkutikan elinympäristöjen säilyttämisestä myös selvittää kannan nykylevinneisyys ja tarkentaa Suomen kannanarviota.

Voi tulla vastaan koko Suomessa

Peipposen kokoisia pikkutikkoja pesii Hangosta Utsjoelle, mutta ei kuitenkaan kaikkialla. Pikkutikka on harvalukuinen laji, joka puuttuu kokonaan laajoilta alueilta. Laji löytyy pesimäaikaan lähes poikkeuksetta lehtipuuvaltaisista paikoista. Varmimmin sen tapaa leppävaltaisista rantametsistä, joissa on runsaasti pienikokoista lahopuustoa. Pikkutikan voi löytää myös taajamien hoitoa vaille jääneistä lehtipuupöheiköistä sekä peltoalueiden lehtipuuvaltaisista kosteuden vaivaamista metsäsaarekkeista ja reunoista.

Talviaikaan pikkutikat viihtyvät myös osmankäämi- ja järviruokokasvustoissa. Niitä tavataan toisinaan myös lintujen talviruokintapaikoilla, vaikka laji ei hakeudukaan ruokinnoille yhtä innokkaasti kuin käpy-, harmaapää- ja valkoselkätikat.

Suomen pikkutikkakannan suuruus tunnetaan varsin huonosti: kanta arvioidaan 1 400–5 000 pariksi. Vuoden lintu -hankkeen yhtenä tavoitteena on kannanarvion tarkentaminen. Siihen tarvitaan lintuharrastajien havaintoja.

Viime aikoina vähentynyt

Pikkutikka on useimpien lintuaineistojen mukaan viime aikoina vähentynyt. Esimerkiksi Pihabongaus-aineistossa se on vähentynyt peräti 40 prosenttia reilussa vuosikymmenessä.

Lajia on Suomessa tutkittu vähän, eikä viimeaikaisen vähenemisen syitä tunneta. Taustalla voi olla puubioenergian korjuu. Puupohjaisen energian lisäämisen vuoksi pienikokoisten lehtipuiden kerääminen peltojen ja pienvesien laidoilta on tehostunut ja myös metsätaloustoimissa jätetään vähemmän pienikoista puuta lahoamaan. Lajille välttämätöntä pienikokoista lahoa lehtipuuta lienee sen vuoksi tarjolla aiempaa vähemmän.

Vuoden lintu

Vuoden lintu -hankkeen valtakunnallinen koordinaattori on Raimo Seppälä. EKLY:n pikkutikkavastaava vuodelle 2021 on Jarkko Rutila. Pyrimme lintuharrastajien tekemien havaintojen avulla arvioimaan yhdistyksen alueen pikkutikkakannan. Tässä työssä kaikki voivat auttaa retkeilemällä pikkutikalle sopivilla esiintymispaikoilla ja kirjaamalla havainnot Tiira-lintutietopalveluun.

Tutustu pikkutikan etsimisohjeisiin ja ääniin.

Etelä-Karjalan punasotkilla menee huonosti

Punasotkapari (Aythya ferina) © Pertti Rasp

BirdLife Suomen vuoden lintu 2018, punasotka (Aythya ferina), osoittautui pelätyn vähälukuiseksi pesijäksi Etelä-Karjalassa pesimäkauden laskennoissa. Maakunnan 2000-luvun punasotkavesistä kartoitettiin ohjeiden mukaan 21, tutkimatta jäi 14 kohdetta. Kaikkia potentiaalisia punasotkavesiä ei siis saatu kartoitettua.

Punasotkia laskettiin Luomuksen vesilintujen pistelaskentaohjeiden ja kevään jäätilanteen mukaisesti Etelä-Karjalassa 8.-16.5. Laskennassa yritettiin havaita vesialueen kaikki punasotkat lintutornista tai muulta näköalapaikalta aamun – päivän aikana. Punasotkan parimääräarvio tehdään naaraiden lukumäärän perusteella, koiraiden osuus lajilla kun on poikkeavan suuri.

Kaikkiaan viidellä ohjeiden mukaan kartoitetulla järvellä tai lahdella havaittiin laskennoissa punasotkia, mutta vain kolmella myös naaraita. Nämä vesistöt olivat Parikkalan Siikalahti ja Sammallampi sekä Lappeenrannan Joutsenon Kotasaari. Lisäksi laskenta-ajan ulkopuolella havaittiin 13 vesistöllä punasotkia, joista yksi poikue Lappeenrannan Kaislasella. Yhteensä laskenta-ajalla havaittiin 26 koirasta ja 6 naarasta, keväällä laskenta-ajan ulkopuolella muilla vesillä 35 koirasta ja 13 naarasta. Eniten punasotkia havaittiin totutusti Parikkalan Siikalahdella, jossa 15 koirasta ja 3 naarasta 11.5. (Janne Aalto).

Etelä-Karjalan pesimäkannaksi arvioitiin 10–20 punasotkaparia.

Punasotkan taantuminen koko Suomessa on hälyttävää. Etelä-Karjalassakin lajin parimäärä on vuosikymmenessä vähintään puolittunut. Maakunnan paras punasotkavesistö, jolla on ollut yksi maamme tiheimmistä populaatioista on Parikkalan Siikalahti. Alueella on laskettu vesilintuja pitkältä ajalta, punasotkakannan koon muutokset ovat nähtävissä kuvassa 1.

Punasotka runsastui sodan jälkeen nopeasti ja Siikalahdella huippu saavutettiin 1970-luvun puolessa välissä, jolloin punasotkamääräksi arvioitiin jopa 70 paria. Laji taantui 1980-luvulla pariinkymmeneen pariin, mutta 1990-luvulla ja 2000-luvun alussa kanta oli taas noussut reiluun 30 pariin. Viimeisin vuosikymmen on ollut alamäkeä, ja 2018 on paikan alhaisin parimäärä sekä punasotkalla, että monella muullakin vesilinnulla.

Kiitos laskentoihin osallistuneille!

Kuva 1. Punasotkan arvioidut parimäärät Parikkalan Siikalahdella 1948–2018. Huomaa aukot tulosvuosissa. Kahden ensimmäisen sarakkeen luvut ovat jakson keskimääräisiä parimääriä.

Lähteet:

BirdLife Suomi: Tiira-havaintopalvelu www.tiira.fi

Koskimies, P. 1989: Parikkalan Siikalahden pesimälinnusto: kannanmuutokset, suojelu ja hoito. – Vesi- ja ympäristöhallitus, Helsinki.

Koskimies, P. & Väisänen, R.A. 1988: Linnustonseurannan havainnointiohjeet. 2. uusittu painos. Helsingin

yliopiston eläinmuseo, Helsinki

Vauhkonen, M., Aalto, H., Aalto, J., Kontiokorpi, A. & Kontiokorpi, J. 2011: Parikkalan Siikalahden linnustoselvitys 2010. – Metsähallitus.

Yrjölä, R., Aalto, H., Aalto, J. & Kontiokorpi, J. 2005: Siikalahden linnusto vuosina 2002–2004. – Metsähallitus, Itä-Suomen luontopalvelut.

Jari Kontiokorpi