BirdLifen vuoden lintu 2021 on pikkutikka. Vuoden lintu -hankkeen tavoitteena on paitsi herättää keskustelua pikkutikan elinympäristöjen säilyttämisestä myös selvittää kannan nykylevinneisyys ja tarkentaa Suomen kannanarviota.
Vuoden lintu
Vuoden lintu -hankkeen valtakunnallinen koordinaattori on Raimo Seppälä. EKLY:n pikkutikkavastaava vuodelle 2021 on Jarkko Rutila. Pyrimme lintuharrastajien tekemien havaintojen avulla arvioimaan yhdistyksen alueen pikkutikkakannan. Tässä työssä kaikki voivat auttaa retkeilemällä pikkutikalle sopivilla esiintymispaikoilla ja kirjaamalla havainnot Tiira-lintutietopalveluun.
Tutustu pikkutikan etsimisohjeisiin ja ääniin.
Voi tulla vastaan koko Suomessa
Peipposen kokoisia pikkutikkoja pesii Hangosta Utsjoelle, mutta ei kuitenkaan kaikkialla. Pikkutikka on harvalukuinen laji, joka puuttuu kokonaan laajoilta alueilta. Laji löytyy pesimäaikaan lähes poikkeuksetta lehtipuuvaltaisista paikoista. Varmimmin sen tapaa leppävaltaisista rantametsistä, joissa on runsaasti pienikokoista lahopuustoa. Pikkutikan voi löytää myös taajamien hoitoa vaille jääneistä lehtipuupöheiköistä sekä peltoalueiden lehtipuuvaltaisista kosteuden vaivaamista metsäsaarekkeista ja reunoista.
Talviaikaan pikkutikat viihtyvät myös osmankäämi- ja järviruokokasvustoissa. Niitä tavataan toisinaan myös lintujen talviruokintapaikoilla, vaikka laji ei hakeudukaan ruokinnoille yhtä innokkaasti kuin käpy-, harmaapää- ja valkoselkätikat.