Vieras Siperiasta – idänturturikyyhkystä uusi laji Etelä-Karjalaan

Idänturturikyyhky muistuttaa suuresti Suomesta jo lähes kadonnutta turturikyyhkyä. © Raino Kinnunen.

Joutsenolaisessa taajamassa lintuja ruokkiva pariskunta saattoi uudenvuoden aatonaattona hieraista silmiään kerran jos toisenkin, kun ruokinnalla tepasteli oudon näköinen kyyhky. Tammikuun lopussa järjestetyn Pihabongaus-tapahtuman myötä harvinainen vieras tuli myös lintuharrastajien tietoisuuteen, ja se saatiin määritettyä lajilleen: kyseessä oli Suomessa äärimmäisen harvinainen idänturturikyyhky (Streptopelia orientalis), joka vielä takavuosina tunnettiin isoturturikyyhkyn nimellä. Viime päivinä lintu on saanut osakseen runsaasti ihailevia katseita käydessään ruokinnalla, sillä se on ensimmäinen lajinsa edustaja maakunnassa. Havainnon myötä Etelä-Karjalan maakunnassa tavattujen luonnonvaraisten lintulajien määrä nousee  342:een.

Joutsenossa viihtyvä, viime vuonna syntynyt yksilö edustaa idänturturikyyhkyn meena-alalajia, jonka pesimäalueet sijaitsevat Siperiassa. Suurin osa Etelä-Karjalan talveen eksyneen yksilön lajitovereista talvehtii Intiassa ja Sri Lankassa.

Idänturturikyyhky on havaittu Suomessa aiemmin vain reilut parikymmentä kertaa. Suomessa talvehtii tällä hetkellä toinenkin lajin – ja saman alalajin – edustaja: Tiira-lintutietopalvelun mukaan Haminassa havaittu lintu on viihtynyt Hevoshaan alueella tammikuun loppupuolelta lähtien.

Idänturturikyyhky talvehtii Joutsenossa talviruokinnan turvin. © Raino Kinnunen.

Kommentointi on suljettu.