
Liroa (Tringa glareola) ja muita pohjoisia kahlaajia kylmät kevät- ja kesäsäät tuntuvat suosineen. © Petri Salakka.
Eteläisiä laululintuja on tänä keväänä normaalia vähemmän ja pohjoisia lajeja hieman runsaammin.
Loppukevään ja alkukesän viileys on jättänyt jälkensä tämän vuoden pesimälinnustoon. Joitakin eteläisiä laululintuja, kuten satakieliä, lehto- ja pensaskerttuja sekä haara- ja räystäspääskyjä, havaittiin kesäkuun lintulaskennoissa viidennes vähemmän kuin edellisenä kolmena vuotena. Osa yksilöistä on saattanut jäädä kylmän kevään takia pesimään Suomen eteläpuolelle.
Kylmät säät ovat todennäköisesti lisänneet joidenkin pohjoisten lajien pesimämääriä Suomessa. Muun muassa soilla pesiviä kahlaajia sekä urpiaisia, järripeippoja ja sinirintoja havaittiin laskennoissa normaalia runsaammin. Kahlaajat ovat saattaneet hyötyä myöhäisen lumen sulamisen myötä vetisemmistä soista.
Lue koko tiedote BirdLife Suomen sivuilta.