
Kuuntelijoita Siikalahden patotien illassa. © Juha Juuti.
EKLY:n ja Imatran seudun luonnonsuojeluyhdistyksen perinteisellä yölaulajaretkellä Parikkalan Siikalahdella 10.6. nelisenkymmentä osanottajaa, lähes vauvasta vaariin, sai nauttia lintukosteikon kesäöisestä lumosta viileässä, selkenevässä, tyynessä säässä. Varhaista, lämmintä kesän aloitusta seurannut viileämpi sää oli ehkä harventanut yön ääniä, mutta monia toiveissa olleita kuultiin.
Patotiellä kuuntelimme punavarpusen vienoa säettä ja hämmästelimme luhtakerttusen loputtomalta tuntuvaa äänivalikoimaa. Lapsista, joita mukana oli ilahduttavan monta, jännittävin ääni oli varmaankin kaulushaikaran kumea puhaltelu. Lintulavalta katselimme joukolla kaukoputken linssin läpi hienosti laskevan auringon valossa istuvaa nuolihaukkaa. Ruskosuohaukka ja sääksi kiertelivät kosteikolla. Näkökenttäämme hankalaan vastavaloon ilmestyi myös sarvi-/suopöllön tumma siluetti. Lentotapansa perusteella lintu määritettiin sarvipöllöksi.
Kun ilta tummeni ja satakielten laulu kiihtyi, siirryimme lintutorneille kuunnellen mm. luhtahuitteja. Katoavassa valossa etsiskelimme näkyvillä olevia vesilintuja ja aistimme kesäyön tunnelmaa usvan lisääntyessä veden yllä.
Tulilla evästeltiin satakielten ja punarintojen säestäessä jutustelua. Suunnitelmissa oli vielä lähteä kuulostelemaan kehrääjää ja viitasirkkalintua. Jokavuotinen toive heinäkurppahavainnosta oli myös listalla. Niinpä liikkeelle lähdettiin harventuneella joukolla liukkaasti, kun viesti soivista heinäkurpista tuli. Monen odotus päättyi hiljaiseen riemuun, kun retken päätteeksi kuuntelimme ja katselimme soivia heinäkurppia hämyisellä pellolla. Kehrääjä ja ruisrääkkäkin olivat äänessä lähistöllä.
Yölaulajaretken lintuhavaintoja:
silkkiuikku, härkälintu, kaulushaikara, laulujoutsen, haapana, sinisorsa, lapasorsa, telkkä, tukkakoskelo, ruisrääkkä, ruskosuohaukka, sääksi, nuolihaukka, luhtahuitti, nokikana, töyhtöhyyppä, liro, isokuovi, taivaanvuohi, lehtokurppa, heinäkurppa, pikkulokki, kalalokki, naurulokki, kalatiira, sepelkyyhky, käki, sarvipöllö, kehrääjä, tervapääsky, käpytikka, haarapääsky, punarinta, satakieli, pensastasku, mustarastas, mustapääkerttu, lehtokerttu, ruokokerttunen, luhtakerttunen, pajulintu, talitiainen, varis, kuhankeittäjä, peippo, punavarpunen…