Pihabongaus tulee, oletko valmis?

Valtakunnallinen Pihabongaus-tapahtuma järjestetään jälleen tulevana viikonloppuna – mitä siivekkäitä sinun pihaltasi löytyy? Pihabongauksessa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla joko lauantaina 30.1. tai sunnuntaina 31.1. Pihabongaukseen voi osallistua kuka tahansa – eikä se ole kilpailu, joten havaittujen lintujen määrällä ei ole ratkaisevaa. Tapahtuman päätarkoituksena on saada yleisö mukaan tarkkailemaan talvisia lintulaudan ja kotipihan lintuja sekä kiinnostumaan lähiluonnosta. Samalla kerätään arvokasta tietoa maamme talvisesta linnustosta.

Osallistuminen on helppoa:
- Tunnista tunnin aikana havaitsemasi lintulajit.
- Laske montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan (näin vältät laskemasta samoja yksilöitä moneen kertaan).
- Ilmoita tunnistamasi lajit ja laskemasi maksimimäärät viimeistään 5.2. osoitteeseen www.pihabongaus.fi tulevalla verkkolomakkeella tai postikortilla osoitteella BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. Postikortissa on lintuhavaintojen lisäksi oltava havainnoitsijan nimi, osoite ja havaintopaikan osoite, havainnointiajankohta ja havainnoitsijoiden määrä.

Lisää tietoja Pihabongauksesta löydät osoitteesta www.pihabongaus.fi . Tervetuloa mukaan!

Töyhtötiainen (Lophophanes cristatus) luokiteltiin vastikään julkaistussa lintujen uhanalaisuusarviossa vaaraantuneeksi. Kuinka monta harvinaista töyhtöpäätä löytyy eteläkarjalaisilta pihoilta viikonloppuna?

Kommentointi on suljettu.